Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
Pohjan Taimen väki kiittää kaikkia asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Ensi vuonna uudella innolla hyvää yhteistyötä jatkaen😍
Tehtävämuutos Pohjan Taimi Oy:ssä
Pohjan Taimi Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jaana Mannermaa. Jaana toimii tällä hetkelläyhtiössä myyntijohtajan tehtävässä. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus Pohjan Taimi Oy:n taimitarhoilla sekä metsänhoitopalveluissa. Tehtäviä siirretään ja jaetaan liukuvasti nykyisen toimitusjohtajan valmistautuessa siirtymään eläkkeelle jo vuoden 2025 aikana.
Uusi taimitarhanjohtaja Kemijärvelle
Ketolan taimitarhanjohtajaksi on valittu metsätalousinsinööri Mirelle Törmänen Kemijärveltä. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2025 Rainer Vihriälän siirryttyä eläkkeelle. Mirelle omaa monipuolista kokemustametsäsektorin yritys- ja koulutuspuolelta.
Taimitarhanjohtaja Kemijärvelle

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vastata Kemijärven taimitarhan tuotannosta, toiminnasta ja tuloksesta itsenäisesti, muiden yksiköiden sekä yhtiön johdon tukiessa sinua työssäsi. Hyvän pohjan tehtävän menestyksekkäälle hoidolle antaa metsä- tai puutarha-alan yliopisto- tai amk-tutkinto. Muutkin opinnot voivat tulla kysymykseen, kunhan sinulta löytyy vahvaa esimieskokemusta ja kiinnostusta alalle. Työyhteisömme on pieni, joten sinulla on mahdollisuus vaikuttaa työsi sisältöön osaamisesi […]
Kannuksen henkilöstössä muutoksia

Kannuksessa jatkaa tarhanjohtajana tarhan entinen työnjohtaja Jenni Koivukoski. Jenni löytyy numerosta 050-430 5290 ja sähköpostilla jenni.koivukoski@pohjantaimi.fi. Jenni on jo vakuuttanut työskentelyllään työnjohtajana ja uskomme vahvasti hänen kykyihinsä myös tarhanjohtajana.
Pohjan Taimi Oy hankkii Taimi-Tapion taimitarhat Taimi-Tapio Oy:n konkurssipesältä

Tiedote 29.8.2022 Pohjan Taimi jatkaa kasvua hankkimalla kaksi taimitarhaa Taimi-Tapio Oy:n konkurssipesältä. Hankittavat taimitarhat sijaitsevat Vierumäellä ja Virttaalla ja tämän jälkeen Pohjan Taimi palvelee asiakkaita viiden taimitarhan tuotannolla. Taimitarhojen toiminnan siirto toteutetaan kahden viikon kuluessa. Lisätiedot: Jaana Mannermaa Myyntijohtaja Pohjan Taimi Oy 0400-292285 jaana.mannermaa@pohjantaimi.fi