Uutisia ja ajankohtaista > Toimihenkilöuutisia
Toimihenkilöuutisia
Olemme tehneet pieniä muutoksia henkilöstön työtehtävissä. Palvelupuolen positiivisen kehityksen ja kasvun myötä lisäämme henkilöstöresursseja sinne. Tästä syystä Jaana Mannermaa Juuan taimitarhalta siirtyy Juhan ja Tapanin avuksi hoitamaan istutus-ja taimikonhoitopalveluita, lähinnä Pohjanmaa-Kainuun alueella.
Juuan taimitarhaa johtamaan olemme valinneet Tomi Tukiaisen. Tomi on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti ja omaa pitkän yhdeksän vuoden kokemuksen Juuan taimitarhalta, hän on ollut töissä vuodesta 2011 lähtien joka vuosi osa-aikaisena työntekijänä. Näemme kokemuksen taimitarhalta yhdistettynä matemaattiseen osaamiseen ja nuoruuteen hyvänä kombinaationa tehtävän hoitamiseen. Tomi aloitti työt 1.3.2020. Tomin tavoittaa numerosta 044-527 3453 ja sähköpostilla tomi.tukiainen@pohjantaimi.fi.
Minä kiitän kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä ja toivon sen jatkuvan yhtä hienosti Tomin kanssa. Minä tulen jatkossa jatkamaan myös työtä koko Pohjan Taimen myynnin koordinoijana myyntijohtajan ominaisuudessa, joten yhteistyö asiakkaiden kanssa jatkuu myös taimipuolella.
Mukavaa kevään odotusta toivotellen,
Jaana ja Pohjan Taimen väki
kaikki uutiset >>