Talviset terveiset täältä Pohjan Taimesta

Vuosi on taas päättymässä hieman samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Korona kuritti meitä kaikkia melkoisella voimalla koko vuoden. Taimitarhoilla on ainakin toistaiseksi vältytty tartunnoilta ja taimet ovat suunnitellusti pakattuna pakkaseen kotimaisen ja paikallisen henkilöstön voimin. Siltä osin voimme siirtyä turvallisin mielin joulun odotukseen.

Metsänhoitopalveluissa on ollut melko hankala vuosi, kun ulkomaista työvoimaa ei ole saatu niin paljoa Suomeen kuin oltaisiin haluttu. Onneksi kaikki sitoumukset pystyttiin juuri ja juuri hoitamaan kunnialla loppuun saakka. Kiitos siitä kuuluu yhteistyökumppanillemme Skogranille ja palveluita pyörittävälle henkilöstöllemme Tapanille, Jaanalle ja Juhalle.

Vuoden aikana olemme kuulleet hyvin huolestuttavia puheenvuoroja ja kantoja, jotka saattavat ajan kanssa kaataa koko Suomen metsätalouden. Tässä kohden on hyvä ottaa huomioon joitakin seikkoja. Luonnonsuojelupuoli ajaa ohjelmaa, jolla luotaisiin metsiimme sellaisia ekosysteemejä, joita maassamme ei ole ollut oikeasti ja todistettavasti satoihin vuosiin. Kestävä metsänhoito turvaa puuston kasvun lisääntymisen ja puumäärien kasvun metsissä tasaisesti. Lisäksi se tuo töitä ja tuloja suurelle joukolle suomalaisia.

Suojeltu metsä sulkeutuu noin 50 vuoden sisällä joka tapauksessa ja kuolemaa alkaa pian tapahtua samaan vauhtiin kuin kasvuakin. Päästötaso siis saavuttaa tuottokyvyn nopeasti. Toinen ongelma suojelussa on kuusen ja koivun ikä. Koivu alkaa lahota jo 70 – 90 vuoden iässä normaalisti ja kuusenkin kasvu hiipuu olemattomaksi 100 ikävuoden jälkeen. Lahoava puu tuottaa myös metaania hiilidioksidin lisäksi, mikä horjuttaa vanhojen metsien suojelun järkevyyttä. Kuusi tulee valtaamaan kaikki hoitamattomat paikat, mikäli se vain pystyy uudistumaan maapohjassa. Kuusta seuraa helposti soistuminen ja siten koko puuston menetys ajan kanssa. Suomi siis soistuu, ellei metsiä hoideta. Hoitamattomaan metsään on myös turha mennä marjoja etsimään. Mikäli löydät hyvin marjoja, et ole luonnon tilassa olevassa metsässä.

Turvetuotannon kautta uhataan nyt myös koko metsänistutusta ja taimituottajia. Toimivia vaihtoehtoja turpeelle ei vain tunnu löytyvän mistään ja miksi se edes pitäisi vaihtaa mihinkään luonnottomaan. Paras kasvuturve on nuorta 20 – 200 vuotta vanhaa eli mahdollisimman vähän maatunutta. Me emme ole kiinnostuneet maatuneesta turpeesta, koska sen fysikaaliset, kasvatukselle edulliset ominaisuudet ovat tuhoutuneet maatumisen mukaisesti. Kasvuturpeen poistuminen markkinoilta tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että 160 miljoonaa uutta metsäpuuta jäisi Suomessa kasvattamatta tai niitä alettaisiin kasvattaa esimerkiksi venäläisessä turpeessa. Mitähän järkeä siinäkin olisi?

Tässä turvekysymyksessä erityisesti on huomattavissa se ikivanha periaate toiminnassa koko EU:n tasolla, joka kiteytyy suomalaiseen sanontaan erittäin täsmällisesti: ”Kateus vie kalatkin vesistä”. Ja tuo ajatus on ollut turpeen osalta havaittavissa Horti Fair -messuilla jo 2000 -luvun alulta alkaen.

Toinen huoli minulla henkilökohtaisesti on se, että metsien pakkosuojelulla heikennetään oleellisesti metsiemme kykyä sitoa hiilidioksidia ilmakehästä ja samalla vielä viedään ammatit ja toimeentulot suurelta joukolta suomalaisia. Eli lyhyesti sanoen tehtäisiin ilmastolle pahin mahdollinen temppu – tuo ei ole oikeaa ilmastopolitiikkaa.

Tässä hieman ajateltavaa politikoille ja meille muillekin.

Hyvää Joulua Onnellista Uutta Vuotta 2022 toivottaen!

Rauno Kataja

kaikki uutiset >>